Talonrakennustekniikan insinööriopiskelijat työllistyvät usein jo opintojensa aikana

Kuva
Talonrakennustekniikan insinööriopiskelija Eemeli Karppinen.
Eemeli Karppisen tie vei Lappeenrantaan 4 vuotta sitten, kun tyttöystävä sai opiskelupaikan LUT-yliopistosta. Jatko-opintojen ollessa ajankohtaiset myös Eemelille, mieluisa koulutus löytyi onneksi samalta kampukselta ja paikkakunnalta. Rakennusalalta jo sievoisen työkokemuksen keränneelle Eemelille LAB-ammattikorkeakoulun talonrakennustekniikan insinööritutkinto oli selkeä valinta.

Talonrakennustekniikan insinöörit työskentelevät kestävän, esteettömän ja hyvinvointia edistävän elinympäristön luomisen ja ylläpidon parissa. LAB-ammattikorkeakoulusta valmistuneet talonrakennustekniikan insinöörit voivat toimia esimerkiksi asiantuntija- ja projektinjohtotehtävissä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla.

Viimeistä vuotta opiskeleva Eemeli pitää talonrakennustekniikan työllisyysnäkymiä valoisina. Lisäksi opiskelijoiden alalle työllistymistä vauhditetaan jo opintojen aikana erilaisilla verkostoitumistilaisuuksilla rakennusalan yritysten kanssa.

”Opintojen aikana on ollut monia tapahtumia, joissa olen päässyt verkostoitumaan useiden rakennusalan yritysten kanssa. Erään opettajan ja yrityksen järjestämän vierasluennon sekä sen jälkeisen saunaillan ansiosta sain kesäksi harjoittelupaikan ja valmistumiseni jälkeen alkavan työn. Samanlainen tilanne on monella muullakin luokkalaisellani: ensin on järjestetty jokin verkostoitumistapahtuma, jonka jälkeen opiskelijat ovat hakeneet töihin kyseiseen yritykseen ja sittemmin myös päässeet sinne.”

Eemelillä on siis jo työpaikka kiikarissa ennen valmistumista. Insinööriopiskelija on innoissaan tulevasta työpaikastaan ja toivookin tulevaisuudessa etenevänsä samaisessa yrityksessä ylempiin virkoihin.

”Alan työtilanne on todella hyvä, eikä kenelläkään tulisi olla vaikeuksia työnsaannin kanssa”, korostaa Eemeli.

”En keksi parempaa opiskelupaikkakuntaa kuin Lappeenranta”

Eemeli on ollut tyytyväinen etenkin LABin opettajiin sekä muuhun henkilökuntaan, jotka ovat olleet aidosti kiinnostuneita opetettavista asioista ja opiskelijoiden kehittymisestä.

”Talonrakennustekniikan opettajien ammattitaito ja alan kokemus ovat antaneet todella hyvät lähtökohdat työelämään. Työharjoittelujen aikana vasta todella ymmärsin, miten ajan tasalla ja osaavia opettajamme ovatkaan.”

Lisäksi insinööriopiskelijan luokan kesken on vallinnut hyvä yhteishenki, ja luokkalaiset ovat viettäneet paljon aikaa myös opiskelun ulkopuolella. Lappeenrantaa opiskelukaupunkina Eemeli kuvailee sopivan pieneksi ja sympaattiseksi. ”Kaikki tarvittavat palvelut ovat lähellä ja julkinen liikenne toimii hyvin. Täällä opiskelleena ja myös muualla asuneena, en keksi parempaa opiskelupaikkakuntaa kuin Lappeenranta.”

LAB-ammattikorkeakoulua Eemeli suosittelee kaikille ajantasaista ja ammattimaista opetusta haluaville sekä talonrakennustekniikan insinöörikoulutusta eritoten niille, jotka eivät pelkää matematiikkaa. ”Edeltävää kokemusta rakennusalalta ei tarvita, mutta kiinnostus alaa kohtaan on lähes välttämätöntä”, kiteyttää Eemeli Karppinen.

 

Teksti: Elina Jokela

Talonrakennustekniikan insinööri suunnittelee arjen ratkaisut

Rakennustekniikan koulutuksesta valmistut insinööriksi talonrakennusalan suunnittelu-, johtamis- ja kehittämistehtäviin. 

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Location