Kaisa ja Christoffer Leka: ”Yhdessä olemme enemmän kuin erillisinä”

Kuva
Kaisa ja Christoffer Leka
KUVA: JOSH COCKROFT
LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa työskentelee sarjakuvataiteestaan ja uskomattomista pyöräily- ja melontamatkoistaan tunnettu työ- ja aviopari, Kaisa ja Christoffer Leka.

Opetustyö, pitkäjänteinen ja moneen otteeseen palkittu omakustannustoiminta sekä kokonaisvaltainen intohimo graafista alaa kohtaan – muun muassa näillä perusteluilla Vuoden Graafikko -työryhmä palkitsi Kaisa ja Christoffer Lekan vuoden graafikoiksi tammikuussa 2022.

LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa graafista suunnittelua opettavien Lekojen arvostettuja kursseja moni opiskelija osaa odottaa. Lekaa myös kutsumanimenä käyttävä Christoffer päätyi aikoinaan opettajaksi Muotoiluinstituuttiin omien opintojensa ollessa vielä kesken.

”Opiskelijaryhmässäni kukaan ei tuntunut tietävän typografiasta mitään. Minä puolestani tiesin paljon, ainakin omasta mielestäni, joten ehdotin koulutustamme silloin vetäneelle Maj-Lis Orpanalle, että voisin opettaa luokkalaisiani. Hän oli joustavana ihmisenä varsin myötämielinen melko poikkeukselliselle ajatukselleni ja loppu onkin historiaa”, Christoffer kertoo.

Kaisa puolestaan päätyi Muotoiluinstituutista graafiseksi suunnittelijaksi valmistuttuaan opettamaan sinne muutamaa ohjelmistokurssia, ja jäi sille tielle. Lekat tapasivat toisensa Porvoon kansalaisopistossa, ja siitä alkoi parin yhteinen taival – myös sarjakuvataiteen osalta. 

”Tiesin jo lukiolaisena haluavani tehdä isona sarjakuvia, mutta vasta tavattuani Christofferin rohkaistuin aloittamaan tarinoiden kirjoittamisen ja piirtämisen. Ideoiminen tuntui vaikealta, kunnes oivalsin, että voin käsitellä sarjakuvissani asioita, jotka ovat minulle tärkeitä riippumatta siitä, kiinnostavatko ne suurta yleisöä”, Kaisa muistelee.

Christoffer teki nuorempana vuoden verran töitä sanomalehden ilmoitusosaston graafikkona, kunnes oli saanut säästettyä tarpeeksi rahaa painattaakseen oman sarjakuvalehden. ”Saatuani laatikot painosta, irtisanouduin työstäni ja pakkasin lehdet autoon. Kesä kului kaduilla niitä myydessä.”

”Ongelmakseni muodostui nopeasti kuitenkin se, että minulla oli jatkuvasti satoja ajatuksia, mutta ei kykyä saattaa hankkeita loppuun. Jossain vaiheessa tapasin onnekseni Kaisan, jolla on minuun rauhoittava vaikutus, samalla kun estän häntä taantumasta tylsyyteen kaoottisuudellani. Yhdessä olemme paljon enemmän kuin erillisinä”, Christoffer sanoo.

Arvot opettamisen takana: periksiantamattomuus ja jakamisen ideaali

Lekat matkustavat yhdessä ympäri maailmaa pyöräillen ja meloen, ja matkat toimivatkin usein innoittajina heidän sarjakuvateoksilleen. Omakustannustoiminnan päähahmoina seikkailevat molempien alter egot: Rouva Hiiri ja Herra Ankka. Julkaisuissa on nähty esimerkiksi satoja pulloposteja, matkoilta lähetettyjä postikortteja sekä Vienanmeren rannalla piirrettyjä ja kirjoitettuja päiväkirjoja.

”Haluamme näyttää sarjakuvillamme, että elämää voi katsoa muistakin näkökulmista kuin yhteiskunnassa vallallaan olevan tehokkuusajattelun kautta. Omakustantaminen antaa meille vapauden tehdä kaikessa rauhassa kirjoja matkoistamme tavalla, jonka pitäisi periaatteessa olla klikkiotsikoiden maailmassa mahdotonta”, Lekat tuumivat.

Omakustannustoiminta ja opettaminen nivoutuvat hyvin yhteen, ja Lekat kokevat ammattiensa ruokkivan toinen toistaan.

”Opettaja, joka ei itse harjoita sitä mitä opettaa, muuttuu hyvin nopeasti reliikiksi. On vaikea kuvitella opiskelijan kannalta mitään turhauttavampaa kuin menneitä kulta-aikojaan muisteleva opettaja. Paras opetustilanne opiskelijalle on nähdä opettaja, joka rakastaa sitä mitä tekee.”

KAISA JA CHRISTOFFER LEKAN SARJAKUVAKIRJA

Christoffer tekee opetustöitä noin 80-prosenttisella työajalla ja Kaisa päivän tai pari viikossa. Tämä mahdollistaa heille ajan hermolla pysymisen nopeasti kehittyvällä ja muuttuvalla alalla sekä kahden rakkaan asian yhdistämisen: opettamisen ja sarjakuvataiteen.

”Visuaalinen kulttuuri on jatkuvassa kehityksen tilassa, eikä uudelle kulttuurille voi ajatella parempaa tulkkia kuin ryhmä elämänhalua täynnä olevia nuoria. Pysymme tällä tavoin edes jollain tavalla kartalla uusimmista trendeistä ja ajattelutavoista.”

Työ- ja aviopari on vuosien saatossa tehnyt runsaasti yhteistyötä sekä graafisen suunnittelun, valokuvauksen että teollisen muotoilun opiskelijoiden kanssa huippumenestyksellä. Arvostus on vahva molempiin suuntiin: ”Meille opiskelijat ovat ennen kaikkea kiillottamattomia timantteja, nuorempia kollegoja, joiden kanssa tulemme tulevaisuudessa työskentelemään.”

Lekat pyrkivät korostamaan opiskelijoille periksiantamattomuutta ja jakamisen tärkeyttä. Kaksikko on aina jakanut toisilleen kaiken oppimansa, ja jakamisen filosofia heijastuu luonnollisesti myös opetukseen.

”Pyrimme jatkuvasti alleviivaamaan opiskelijoille jakamisen merkitystä, oli se sitten vinkkejä ohjelmiston käyttöön tai itse kerrontaan liittyvää ajatustenvaihtoa. Jakaminen on ehdoton edellytys hyvään elämään niin graafisena suunnittelijana kuin myös ihmisenä. Yksin olemme lähes merkityksettömiä, ja vain yhdessä voimme luoda paremman tulevaisuuden.”

Periksiantamattomuutta Lekat korostavat opiskelijoille siksi, että pelkkä lahjakkuus ei yksin riitä. Lisäksi on löydettävä itselleen sopiva tapa kanavoida sitä, jonka takia pitää olla valmis tekemään töitä useista takaiskuista huolimatta.

”Periksiantamattomuutta on myös se, että vastoin järkeä uskoo omaan näkemykseensä jopa niissä tilanteissa, joissa maailma ei tätä erinomaisuutta vielä näe.”

Inspiraatio syntyy seikkailumatkoilla

Mitä Lekat sitten tekevät, kun he eivät opeta, suunnittele tai piirrä? He matkustavat tai ennemminkin seikkailevat ympäri maailmaa joko pyörillä tai kajakeilla, etsien alati tuntemattomia teitä ja paikkoja. Toinen toistaan jännittävämmällä reissulla syntyy monesti uusi tarina, joka päätyy kirjan kansiin.

Lekat Alaskassa

Useita kymmeniä reissuja tehneiden Lekojen yksi unohtumattomimmista seikkailuista sijoittuu Marokon pienelle vuoristotielle, kun he joutuivat pyöräillessään rankan sadekuuron keskelle. Päällystämätön tie muuttui nopeasti punaiseksi tahmaiseksi savivelliksi, jota pitkin pyörät liukuivat, kunnes eteneminen muuttui mahdottomaksi.

”Emme kuitenkaan olleet veden ainoita uhreja, vaan kulman takaa paljastui poikittain tiellä oleva bussi, joka tukki tien kumpaankin suuntaan. Saimme talutettua pyörät auton ohi, ja raavittuamme tunnin verran pienillä kepeillä mutaa pyöristämme pääsimme jatkamaan yksityistiellä, mutta muu liikenne jäi seisomaan. Yöksi pystytimme teltan tien vierestä löytyneelle pikkuruiselle tasanteelle.”

Viime kesän melomismatkakin on tuoreena mielessä, kun Lekat kiersivät kajakeilla Ahvenanmaata ja meloivat Eckerön saarelta Suomen ja Ruotsin välissä sijaitsevalle Märketin kallioluodolle. Keskellä merta melovaa paria nousi ihmettelemään myös joukko hylkeitä.

”Matka sai kuitenkin yllättävän käänteen, kun Kaisa tuli aalloista todella merisairaaksi. Päädyimme myrskyn ansiosta viettämään kolme yötä tuolla kiehtovalla kallioluodolla pienen majakan juuressa telttaillen. Se oli ikimuistoinen seikkailu, josta ei kommelluksia puuttunut.”

Matkatarinat muuntuvat sarjakuviksi yleensä joko tien päällä tai kotiin palattua. Seuraava teos saattaa liittyä Kanadan erämaihin, Lekat paljastavat. ”Jos vain matkustaminen onnistuu, meidät löytää kesällä jostain Trans-Labrador Highwayn varrelta!”

» Lue lisää Lekoista ja tutustu palkittuun sarjakuvataiteeseen osoitteessa kaisaleka.net.

•••

Vuoden Graafikko -tunnustuksen saaneiden Kaisa ja Christoffer Lekan Omalla polulla -palkintonäyttely on esillä Helsingin Designmuseon Galleriassa 29.5.2022 asti.

Kuva
Design reflection computer screen

Muotoilu, kuvataide ja visuaalinen viestintä

Location