Maksuton kiihdytysohjelma kasvuyrityksille

Kuva
a glass wall with a staircase behind it
LAB-ammattikorkeakoulun tiloissa sijaitseva StartHub-keskus käynnistää ensimmäisen täysin verkossa järjestettävän, neljän viikon kiihdytysohjelman kasvuyrityksille. Etusijalla ovat StartHubin jäsenyritykset, mutta myös muilla yrityksillä on mahdollisuus hakea ohjelmaan.

Mukaan valitaan enintään 20 startup-yritystä ja ohjelmaan osallistuminen on maksutonta. Tavoitteena on kiteyttää yritysten toimintaa pitchauksia varten sekä auttaa rahoituksen hankkimisessa. Kiihdytysohjelman läpikäyneet yritykset saavat paremmat valmiudet onnistuneeseen rahoituskierrokseen sekä jatkoon päässeet yritykset pääsevät pitchaamaan ideansa Suomen tunnetuimmille ja potentiaalisille sijoittajille.

StartHub Online Accelerator on post-Covid-19 aikaan tarkoitettu kiihdytysohjelma, joka järjestetään jatkossakin verkkototeutuksena. Mielestämme on tärkeää, että startupeille annetaan mahdollisuus nousta ja onnistua myös vaikeampina aikoina. Haluamme myös tarjota jo mukana oleville startupeille mahdollisuuden sijoittua Lahden alueelle”, LAB-ammattikorkeakoulun kehittämispäällikkö ja StartHubin vetäjä Mark Poutanen sanoo.

Ohjelmaan voi hakea 8.5. saakka, jonka jälkeen mukaan valitut yritykset julkaistaan tiistaina 12.5. Ohjelman sisältö koostuu kahdesta yhteisestä, asiantuntijoiden pitämistä ja vuorovaikutteisista sparrauspäivistä, yritysten itsenäisestä työskentelystä sekä näiden jälkeisistä yrityskohtaisista workshopeista. Tarkempi sisältö esitellään ohjelman alussa mukaan päässeille yrityksille. Kasvuyrityksiä eteenpäin luotsaamassa ovat Tomi Kaukinen (Licence to Fail) sekä Jussi Muurikainen ja Joona Seppänen (Liquido.vc).

Tutustu kiihdytysohjelmaan ja hae mukaan: accelerator.starthub.fi.

StartHub on LAB-ammattikorkeakoulun, Lahden kaupungin ja Iskun yhteinen ponnistus lahtelaisen kasvuyrittäjyyden edistämiseksi.

Lisätietoja:

Mark Poutanen

mark [dot] poutanenatlab [dot] fi (mark[dot]poutanen[at]lab[dot]fi) | +358 400 918 761

Location