Tekoja viivan alle

Tiesitkö, että voit kehittää liiketoimintaasi yhdessä oppilaitosten kanssa monella eri tavalla. Tarjolla on erilaisia asiantuntija-, tutkimus- ja tuotekehityspalveluja sekä mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen ja innovointiin.

Voit hyödyntää opiskelijoiden osaamista esimerkiksi harjoitustöinä, opinnäytetöinä tai kesä- ja projektitöinä.

Tekoja viivan alle logo

 

Tutustu yritysten kokemuksiin yhteistyöstä!


Käytännönläheinen gradututkimus auttaa startup-yritystä eteenpäin

Mirva Puranen ja NayaDaya kohtasivat, kun Puranen työskenteli Lahden kaupungilla rekrytointipäällikkönä. Timo Järvinen tuli esittelemään yrityksensä palveluja työnantajakuvan mittaamiseksi. Tapaamisen lopuksi puristettiin kättä merkiksi yhteisen sävelen löytymisestä, tosin hieman eri kulmasta kuin ennen tapaamista oli aikomus. Ehkäpä juuri NayaDayan maailmasta löytyisi juuri sitä empiriaa, jota Puranen opintojensa lopputyöhön tarvitsisi.

Opiskelijat suunnittelivat Vesijärven Autolle brändiuudistuksen

Tavoitteena oli luoda uusi konsepti, joka esittelee lämminhenkisen autokaupan, joka ei innostu machoilusta vaan avaa ovensa ihan kaikille. Fokuksessa oli brändistrateginen uudistus aina äänestä lookiin ja myymälähalleihin asti.

Rauten ja Salpauksen uuden yhteistyömallin myötä kone- ja tuotantotekniikan opiskelijat pääsevät tekemään käytännön töitä jo opintojen alussa

Rauten ja Salpauksen uusi yhteistyömalli helpottaa tulevaisuudessa potentiaalisten työntekijöiden löytämistä. Uudessa yhteistyömallissa kone- ja tuotantotekniikan opiskelijat siirtyvät tekemään osan opinnoistaan käytännön työtehtävissä jo varhaisessa vaiheessa opintojaan.

Educational institutions are reducing the gap between studies and working life

To reduce the distance between students and local companies, LAB University of Applied Sciences is striving to implement more studies in work-related projects. International students in higher education would like to gain working experience in the Päijät-Häme region and companies are getting more and more interested in the potential behind international markets. With these projects, it is finally possible to create a strong network between international students and local firms.

Opiskelijat tarjoavat korkean tason ratkaisuja yritysten matkailun ja vapaa-ajan palveluihin

Syksyisin toistuva LAB-ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden Projektisyksy-konsepti tarjoaa alueen yrityksille mahdollisuuden kehittää matkailun ja vapaa-ajan palvelujaan opiskelijayhteistyönä. Syyskuusta joulukuuhun kestävän projektin aikana opiskelijatiimit keskittyvät opettajien ohjaamana luomaan toimeksiantajayrityksille konkreettisia avaimet käteen -suunnitelmia sekä protoja.

Pilaantuneet maat puhtaiksi

NANORAUTA -projektilla pyritään tehostamaan erityisesti päijäthämäläisten pilaantuneen maan puhdistuksen parissa toimivien yritysten liiketoimintaa, mutta menetelmä hyödyntää jatkossa koko Suomen pilaantuneiden alueiden parissa toimivien yritysten toimintaa. Lue lisää projektista ja sen yhdestä tekijästä eli Katariina Lahti-Leikaksesta. Samalla voi tutustua maaperän tutkimuskeskus Soiliaan.

Päijät-Hämeen Ateriapalvelut ja Salpaus tekevät tiivistä yhteistyötä ravintola-alan ammattilaisten kouluttamisessa

Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy tekee tiivistä yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa. Yksi niistä on Koulutuskeskus Salpaus, jonka kanssa Päijät-Hämeen Ateriapalvelut solmi kumppanuussopimuksen vahvistaakseen pitkään jatkunutta yhteistyötä. Päijät-Hämeen Ateriapalvelut kouluttaa oppisopimuksella muun muassa ruokapalvelutyöntekijöitä, kahviotyöntekijöitä, suurtalouskokkeja ja dieettikokkeja. Salpauksen opiskelijoita työskentelee säännöllisesti työpaikoilla myös koulutussopimuksilla, jolloin opiskelu tapahtuu työpaikalla aidoissa oman alan työtehtävissä.

 

Mitä yritysten oppilaitosyhteistyö tarkoittaa?

Miksi yritysten olisi hyvä tehdä yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa ja miten yhteistyö aloitetaan? Näihin ja moniin muihin yritysten oppilaitosyhteistyötä koskeviin kysymyksiin löydät vastauksen Oppilaitosyhteistyön käsikirjasta. Käsikirja kiteyttää Päijät-Hämeen alueen oppilaitosten tarjoamat palvelut, joiden avulla yritykset voivat kehittää liiketoimintaansa kokonaisvaltaisesti.

Lataa käsikirja: Oppilaitosyhteistyön käsikirja yrityksille

 

Tekoja viivan alle -kampanjan ovat toteuttaneet yhteistyössä:

Lahden Yliopistokampuksen Gradukiihdyttämöhanke  (ESR)
LAB-ammattikorkeakoulun Business Culture Agents  (EAKR)
LAB-ammattikorkeakoulun Korkeakoulut innovaatiotoiminnan vauhdittajina – DYNAMO -hanke (EAKR/Päijät-Hämeen liitto)

Rahoittajien logot

Aloitetaanko yhteistyö jo tänään?