Veranika suorittaa LABin liiketalouden ja logistiikan verkkotutkintoa Singaporessa

Kuva
Tradenomitutkintoa verkossa suorittava opiskleija, Veranika Haarla.
LAB-ammattikorkeakoulun verkko-opinnot sopivat esimerkiksi työn ohessa suoritettavaksi tai vaikkapa eri aikavyöhykkeellä asuvalle.

Helsinkiläinen Veranika Haarla muutti kolme vuotta sitten Singaporeen miehensä työkomennuksen vuoksi. Merkonomiksi ja kirjanpitäjäksi aikoinaan valmistunut Veranika sai jatkaa työtään etänä helsinkiläisessä tilitoimistossa kirjanpitäjänä Singaporeen muuton myötä. Unelmana ollut korkeakoulututkintokin onnistui Singaporesta käsin, sillä Veranika pääsi vajaa muutama vuosi sitten opiskelemaan LAB-ammattikorkeakouluun liiketaloutta ja logistiikkaa verkkototeutuksena.

”Opiskelu, ja etenkin etäopiskelu sopii erinomaisesti tähän elämäntilanteeseen. Olen varsin käytännönläheinen ihminen ja koen, että logistiikka alana on konkreettisempi kuin pelkkä liiketalous. Halusin myös saada korkeakoulusta monipuolisempaa osaamista, jotta tulevaisuudessa voin saada erilaisia työtehtäviä.”

Veranika kertoo opiskelun muuttuneen parin vuoden aikana joustavammaksi verkko-opiskelun jatkuvasti kehittyessä. Vaikkakin eri aikavyöhyke aiheuttaa ajoittain öisin luennoille osallistumista, on myös luentoja, jotka on mahdollista katsoa nauhoitteena myöhemmin. 

”Verkkotenttejäkin voi suorittaa eri aikoina. Monella kanssani samalla vuosikurssilla olevalla on erilaiset elämäntilanteet töiden ja perheen kanssa. Näin ollen joustavuus opiskelun suhteen on välttämätöntä ja tähän etäopiskelu sopii täydellisesti. Välillä ryhmätyöt ovat haastavia aikaeron vuoksi, kun Singapore on viisi tai talvisin kuusikin tuntia Suomen aikaa edellä. Toisaalta nykyisin monet kansainväliset yritykset joutuvat työskentelemään eri aikavyöhykkeillä ja tämähän on vain järjestelykysymys. Opiskelu on sujunut varsin helposti pitkästä etäisyydestä huolimatta.”  

Singaporelaistunut tradenomiopiskelija oli käymässä kampuksella ainoastaan opintojen alussa orientaatiopäivinä, jonka jälkeen opiskelu on ollut täysin verkossa. Veranika suositteleekin mahdollisiin orientaatiopäiviin osallistumista, vaikka tutkinto muutoin suoritettaisiin verkossa – päivien aikana on mahdollista tutustua luokkalaisiin ja löytää esimerkiksi mieluisia kanssaopiskelijoita tuleviin ryhmätöihin.

”Orientaatiopäivien aikana tutustuin muutamiin luokkalaisiin, joiden kanssa olen tehnyt opintojen aikana usein ryhmätöitä. Etänä ystävyyden muodostaminen on vaikeampaa ja vaatii aktiivisuutta. Opiskeleminen täysin verkossa voi olla ajoittain yksinäistä ryhmätöistä ja liveluennoista huolimatta. Minua tämä ei ole kuitenkaan haitannut, sillä olen luonteeltani itsenäinen. Ryhmätöitä kannattaa tehdä samojen ihmisten kanssa, sillä tämä helpottaa tutustumista ja työskentelyä yhdessä.”

Tavoitteena tutkinto jopa vuoden etuajassa – työn ohessa ja ulkomailla

Veranika suorittaa LABin tradenomitutkintoa etänä Singaporesta ja tekee samalla myös etänä osa-aikaisia töitä tilitoimistolle kirjanpitäjänä. Tämä kaikki on sujunut mutkitta, mutta työharjoittelua Veranika ei ole pystynyt suorittamaan Singaporessa monimutkaisen työluvan saantiprosessin takia. Veranika on saanut kuitenkin suoritettua työharjoittelut etänä nykyisessä työpaikassaan, missä hän on pystynyt soveltamaan LABissa oppimiaan uusia asioita.

Tradenomiopiskelija on suorittanut opintoja nopealla tahdilla ja kunnianhimoisena tavoitteena onkin valmistuminen jo keväällä 2021 – lähes vuoden etuajassa. ”Olen suorittanut pakollisia kursseja etuajassa ja kesäisin en pitänyt vapaata, vaan suoritin täydentävän osaamisen opintojaksoja mahdollisimman nopeasti esimerkiksi LABin kesätarjonnan tai CampusOnlinen kautta. Tämän syyslukukauden jälkeen minulla on jäljellä enää opinnäytetyö sekä muutama vapaasti valittava opintojakso.”

Verkko-opiskelu on Veranikan mukaan ollut perinteistä oma-aloitteisempaa, mutta etäopiskelutaidoista on varmasti hyötyä myös jatkossa. Opiskelu pitää aikatauluttaa omaan elämään sopivaksi, etenkin, jos tutkinnon suorittaa työn ohessa. Veranika on halunnut erikoistua opintojensa aikana erityisesti logistiikkaan ja valitsikin kaikki vapaasti valittavat opintojaksot sen mukaan. Vinkiksi tuleville verkko-opiskelijoille Veranika suosittelee coworking-tilan käyttöä, sillä se voi auttaa myös rytmittämään arkea, jotta kaikki opiskelu ei tapahtuisi kotona.

”Itse löysin kivan coworking-paikan Singaporesta ja ennen koronaviruspandemiaa kävin siellä muutamana päivänä viikossa. Tutustuin siellä myös samassa tilanteessa oleviin ihmisiin eri maista, jotka opiskelivat myös ulkomailta käsin.”  

LAB-ammattikorkeakoulun liiketalouden ja logistiikan verkossa suoritettavaa tradenomitutkintoa Veranika suosittelee kaikille, joille esimerkiksi paikkakunnan tai elämäntilanteen vuoksi muut opiskelumuodot eivät ole mahdollisia. ”Tämän tutkinnon suorittaneelta opiskelijalta löytyy monipuolista osaamista niin logistiikasta, yrittäjyydestä, henkilöstöhallinnasta ja markkinoinnista kuin laskentatoimestakin. Yhteenvetona sanoisin, että verkko-opiskelu on hyvin joustavaa ja tutkinto on mahdollista suorittaa oman aikataulun mukaan.”

Verkkotradenomiopiskelija suorittaa tutkintoa Singaporesta.

Teksti: Elina Jokela

Kuvat: Veranika Haarla

Opiskele tradenomiksi verkossa

Voit opiskella tradenomiksi kokonaan verkossa. Verkko-opintoina järjestettävät koulutukset antavat sinulle vahvan liiketalouden osaamisen paikasta riippumatta, vaikka työn ohessa opiskellen.

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Location