Tekniikan alan YAMK-tutkinnosta uutta potkua pelastuslaitoksen päällystötehtäviin

Kuva
YAMK-insinööri Jani Aaltonen
LAB-ammattikorkeakoulun tekniikan alan ylempi AMK-tutkinto, uudistava johtaminen, mahdollistaa urakehityksen esimerkiksi asiantuntija- ja johtotehtäviin. Vuosia pelastuslaitoksen päällystötehtävissä toimineelle Jani Aaltoselle YAMK-koulutus oli askel kohti ylempiä virkoja.

LABista keväällä 2020 valmistunut Jani Aaltonen toimii Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen aluepalopäällikkönä. Tekniikan alan insinööriksi yli kymmenen vuotta sitten valmistuneelle Janille johtamiseen keskittyvä tekniikan alan YAMK-tutkinto oli selkeä valinta jatko-opintoja punnittaessa. Johtaminen valikoitui suuntautumisvaihtoehdoksi jo AMK-opintojen kohdalla.

”Ajatus jatko-opiskeluista oli ennättänyt itää muutaman vuoden, kunnes törmäsin tekniikan alan YAMK-koulutukseen, uudistava johtaminen. Tutkintosisältö oli mielenkiintoinen ja tarpeellinen oman työni ja kehittymiseni kannalta. Olen myös kahden ihanan tyttölapsen isä, joten jatko-opinnot muualla kuin kotikaupungissani Lahdessa eivät olisi luonnistuneet.”

Perhe-elämän, opiskelun ja työn sujuva yhteensovittaminen oli tärkein kriteeri opiskelun aloittamiselle.

”Lähipäiviä oli keskimäärin kaksi opintojaksoa kohden ja ne sijoittuivat arkipäiviin. Perhe-elämän ja opintojen yhteensovittaminen oli näin ollen häiriötöntä viikonloppuisin ja työnantajan joustavuus mahdollisti koulupäivien suorittamisen arkena.”

Jani suoritti opintoja itsenäisesti ja pääosin verkossa, mutta nautti myös lähiopintojen ja ryhmätöiden tekemisestä. Kaikkien opintojaksojen sisällöt olivat mielenkiintoisia ja ajankohtaisia – erityisesti opintojaksojen lopputehtävät osoittautuivat Janin mukaan hyvin kehittäviksi. Johtamisen ja kehitystoiminnan tarkastelu useasta eri näkökulmasta veikin miehen mennessään.

”Mieleenpainuvin opintojakso oli ehdottomasti opinnäytetyö. Opinnäytetyö kehittämishankkeena tarjosi kokonaisvaltaisen haasteen opintojen ajan niin tutkimuksellisesti, sisällöllisesti kuin työelämälähtöisestikin. Se sitoi kaikki opintojaksot yhteen yhdeksi punaiseksi langaksi, jossa oma kehitys oli nähtävissä. Erityisesti pidin mahdollisuudesta suorittaa osan opintojaksoista oma kehittämishanke eli opinnäytetyö huomioiden. Tämä järjestely edisti sekä omaa oppimistani että opinnäytetyön tekemistä.”

YAMK-tutkinto mahdollistaa urakehityksen

Tutkintosisällöt, etenkin johtaminen ja kehittämistoiminta kuuluvat nykyään Janin päivittäiseen työhön. Johtamistoiminnassaan hän pyrkii selvästi aiempaa enemmän vuorovaikutteisempaan ja osallistuttavampaan johtajuuteen sekä muutosjohtamiseen, jossa huomioidaan muutokseen ja muutoksessa vaikuttavat asiat, vaiheet ja vaihtoehdot.

”Erityisesti prosessijohtamisen opintojakso osoittautui arvokkaaksi, kun aloitin pelastuslaitoksemme omavalvontaohjelman valmistelut. Sote-uudistukseen liittyvällä pelastustoimen järjestämislakiluonnoksen mukaisella omavalvontaohjelmalla varmistetaan pelastustoimen palvelujen saatavuus, laatu ja vaikuttavuus.”

Valmistumisensa jälkeen Jani on toiminut myös mentorina LABin uusille YAMK-opiskelijoille. Sen lisäksi, että Jani haluaa kannustaa opiskelijoita, hän näkee mentoroinnin myös mahdollisuutena itsensä kehittämiselle.

”Suosittelen LAB-ammattikorkeakoulua sekä tekniikan alan uudistavan johtamisen YAMK-tutkintoa kaikille, jotka ovat valmiita ottamaan haasteen vastaan ja kehittämään itseään alansa johtavana ammattilaisena. Tutkinto sopii erinomaisesti johtamisesta ja kehittämistoiminnasta vastaaville henkilöille tai näihin tehtäviin tähtääville henkilöille. Mikäli opinnot kiinnostavat, kannattaa opiskelu aloittaa nyt – parempaa hetkeä ei ole!” Jani motivoi ja mainitsee, että YAMK-tutkinto mahdollisti hänelle urakehityksen eli ylempien virkojen hakemisen pelastusalalla.

Tuleville hakijoille ja opiskelijoille Jani antaisi vinkiksi verkostoitumisen. Esimerkiksi ryhmätyöt oman alan ulkopuolisten ja vastaavissa tehtävissä toimivien tai näihin tehtäviin tähtäävien henkilöiden kanssa ovat oivia tilaisuuksia syventyä työelämän monenlaisiin rakenteisiin.

”Koulutus takaa varman ammatillisen kehittymisen sekä antaa tutkintotodistuksen muodossa pätevyyden urakehitykselle”, kiteyttää Jani.

 

Teksti: Elina Jokela

Kuva
LAB detail campus auditorium bench

Insinööri (ylempi AMK), uudistava johtaminen

Koulutus on suunnattu insinööreille, jotka tarvitsevat työtehtävissään tekniikan alan liiketoiminnan ja johtamisen osaamista. 

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Location