Ensihoitaja (AMK), päivätoteutus, Lappeenranta, 240 op

Seuraava hakuaika
-

Koulutuskusva_stetoskooppi

Ensihoitaja on akuuttihoitotyön asiantuntija

Ensihoitajana ennakoit, tunnistat ja toimit tilanteen edellyttämällä tavalla ihmisen henkeä uhkaavissa tilanteissa. Kiireettömillä ensihoitotehtävillä arvioit asiakkaan palvelu- ja hoidontarpeen, suunnittelet jatkohoidon ja ohjaat asiakkaan tarkoituksenmukaisen avun piiriin. Teet hoitotyön päätöksiä sekä itsenäisesti että osana tiimiä ja voit toimia myös tiimin johtajana ja vetäjänä.

Ensihoitajan työ vaatii oma-aloitteisuutta, paineensietokykyä sekä hyvää psyykkistä ja fyysistä terveyttä ja työkykyä. Työssä on osattava tehdä nopeita päätöksiä yllättävissäkin tilanteissa. Monet ensihoitajat työskentelevät ambulansseissa, mutta voit löytää työpaikan myös esimerkiksi sairaalan päivystyspoliklinikalta tai teho-osastolta.

Ensihoitajakoulutus antaa pätevyyden toimia myös sairaanhoitajana (AMK) Suomessa ja muualla Euroopan unionin alueella.

Ensihoidon ja hoitotyön opintojen lisäksi opit opiskelun aikana hyödyntämään myös hoitotyön uusia teknisiä innovaatioita ja ihmisen toimintakykyä tukevia älykkäitä hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Opit ohjaamaan asiakkaita sähköisten terveyspalvelujen ja eri teknologioiden turvallisessa käytössä. Lisäksi opit soveltamaan ja kehittämään digitaalisia ja teknologisia ratkaisuja erilaisten asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi yhdessä muiden alojen ammattilaisten kanssa.

Kuva
Ensihoidon opiskelijat Vilma Vertanen ja Auri Plathán Lappeenrannan kampuksen edustalla

Ensihoidon päivystyskeikat valmistavat opiskelijoita työelämän tilanteisiin:

"On oltava hyvä tiimipelaaja mutta pystyttävä työskentelemään myös itsenäisesti.”

Kuva
LAB student life calendar note

Valintakokeet ja esivalintatehtävät

Katso tietoa mahdollisista esivalintatehtävistä ja valintakokeista.

Kuva
LAB brand image boy mirror reflection

Kevään yhteishaku 13.–27.3.2024

Tutustu LABin koulutustarjontaan ja löydä oma tutkintosi. 💎

Lisätietoja hakemisesta:

Hakijapalvelut, Lappeenranta
Lappeenrannan kampus
hakijapalvelutatlab [dot] fi

Opiskelijatarinoita