ESSI - esteettömät ja älykkäät asumisen ratkaisut

Kuva
ESSI-logo, jossa ESSI kirjoitettu mustalla tekstillä, keltaiselle pohjalle. Alla hankkeen koko nimi: Esteettömät + älykkäät asumisen ratkaisut.
ESSI-hankkeen tavoitteena on kehittää kestävään asumiseen uusia älykkäitä esteettömyysratkaisuja yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Kohderyhmänä on Päijät-Hämeen valmistava teollisuus sekä ICT-teollisuus.



Asumisenratkaisuilla on merkittävä rooli arjen toimivuuden ja esteettömyyden kannalta (esim. toimintojen automatisointi, kulunvalvonta ja reaktiivinen kulutus). LABin aikaisemmissa hankkeissa on tunnistettu asumisenratkaisuiden hyödyntämätön potentiaali esteettömyyden suhteen. Potentiaali voidaan vapauttaa valjastamalla nykyaikaista teknologiaa tukemaan loppukäyttäjien tarpeita. Hankkeessa syntyy uusia älykkäitä esteettömyysratkaisuja, kun eri käyttäjien tarpeita ja toiveita selvittämällä löydetään uusia mahdollisuuksia hyödyntää teknologiaa arkemme sujuvoittajana.



Yhteiskehittäminen keskittyy oveen keskeisenä esteettömyyden elementtinä asumisen ja ympäristön välillä. Innovaatiotyöhön tarvitaan mukaan oviratkaisuihin liittyviä monia toimijoita kuten palveluita ja tuotteita tarjoavia yrityksiä, suunnittelijoita sekä loppukäyttäjiä. Useiden näkökulmien huomioiminen mahdollistaa uusien ratkaisuiden innovoinnin, uuden tiedon tuottamisen loppukäyttäjän tarvitsemista ratkaisuista ja uusien ratkaisujen kaupallistamisen edellytyksien luomisen partneriyrityksille.



Hankkeen uutuusarvona on tutkia teknologian mahdollistamaa esteetöntä liikkumista loppukäyttäjän näkökulmasta. Esimerkiksi Internet of Things (IoT) mahdollistaa asioiden vuorovaikutuksen, joka tukee ihmisen toimintaa, esteettömyyttä ja liikkumisen vapautta.
Toteutusaika
-
Projektin tila
Käynnissä
Toteutusalue
Kansallinen
Rahoitus
EAKR 2021-2027
LABin rooli
Hallinnoija
Yksikkö
Muotoiluinstituutti
Painoala
Design
Projektissa tapahtuu

Tulevat tapahtumat

 

 

 

Menneet tapahtumat

Työpaja 1, kokemuksia esteettömyydestä

Tule kertomaan kokemuksia liikkumisen esteettömyydestä/esteellisyydestä.
Työpajan tuloksia hyödynnetään hankkeen ideointi- ja kehittämistyössä.

Työpajassa kerätään kokemuksia ja ajatuksia suullisesti ja kirjoittamalla. 

to 12.10.23, klo 8.30-12.30
LAB-ammattikorkeakoulu
Mukkulankatu 19, Lahti

Ohjelma:

klo 8.30 Aamukahvit
klo 9.00 Tervetuloa
klo 9.15 Työpajat
klo 12.00 Lounas 

Aamukahvi ja lounas tarjoillaan ilmoittautuneille.

 

Työpaja 2, haasteisiin ratkaisuideoita

Esteettömästä asumisesta kiinnostuneet yritykset toivotetaan tervetulleeksi kuulemaan käyttäjien kokemuksia liikkumisen esteettömyydestä/esteellisyydestä.
Työpajassa hyödynnetään kokemuksia ja ideoidaan ratkaisuja haasteisiin tai parannuksia olemassa oleviin ratkaisuihin.
Työpajan tuloksia hyödynnetään hankkeen ideointi- ja kehittämistyössä.

pe 24.11.23, klo 8.30-12.30
LAB-ammattikorkeakoulu
Mukkulankatu 19, Lahti

Ohjelma:

klo 8.30 Aamukahvit
klo 9.00 Tervetuloa
klo 9.15 Työpajat
klo 12.00 Lounas 

Aamukahvi ja lounas tarjoillaan ilmoittautuneille.

 

Työpaja 3, yhteisiä suuntaviivoja

Työpajassa esitellään ratkaisuideoita, joita käyttäjät ja yritykset arvioivat yhdessä ja kehittävät eteenpäin.

Työpajan tuloksia hyödynnetään hankkeen ideointi- ja kehittämistyössä.

Tiistaina 6.2.2024, klo 9.00–15.30
Liikuntakeskus Pajulahti
Pajulahdentie 167, 15560 NASTOLA

Aamukahvit, lounas ja iltapäiväkahvit tarjoillaan ilmoittautuneille.

Ilmoittautuminen osoitteessa https://www.lyyti.in/essi3
Viimeinen ilmoittautumispäivä 24.1.



 

Tavoitteet
Tavoitteena on kehittää eri alojen yritysten ja loppukäyttäjien kanssa kestävään asumiseen uusia älykkäitä esteettömyysratkaisuja. Eri näkökulmat yhdistävissä innovointityöpajoissa ideoidaan esimerkiksi, mikä on käyttäjälähtöisin tapa parantaa vuorovaikutusta olemassa olevilla teknologioilla.



Käyttäjälähtöisen tutkimuksen tavoitteena on antaa Päijät-Hämeen valmistavalle teollisuudelle uusia avauksia liiketoiminnan laajentamiseen ja tuotteiden kehittämiseen. Käyttäjälähtöisen tutkimuksen kautta saadaan teknologia valjastettua todelliseen käyttäjän tarpeita vastaavaan käyttöön ja luotua uusia innovatiivisia ratkaisuja. Uusien älykkäiden esteettömyysratkaisujen konseptoinnin tavoitteena on tuottaa yrityksille uutta tietoa loppukäyttäjän tarvitsemista ratkaisuista ja luoda edellytyksiä uusien ratkaisujen kaupallistamiseksi.
Tavoitteiden toteutuminen
Hanke tuottaa arvokasta tietoa ja kokemusta mukana oleville yrityksille neljässä työpaketissa (TP), joissa

TP 1 analysoi nykytilaa,

TP 2 suunnittelee loppukäyttäjä simuloinnin ja testauksen yhdessä partneriyritysten kanssa,

TP 3 suorittaa itse simuloinnin ja käyttätestauksen ja

TP 4 viestii hankkeen edistymisestä ja varmistaa tulosten levityksen päijäthämäläisessä TKI-kentässä.
Hankkeen vaikuttavuus
Hankkeen tuloksena syntyy valmistavan teollisuuden hyödynnettäväksi aineistoa esteettömistä ja älykkäistä asumisen ratkaisuista.



LAB-ammattikorkeakoulun Lahden kampuksen asumisen laboratorio, johon kuuluu Kestävän palveluasumisen ekosysteemi - KEKO-hankkeen asunto, varustellaan hankkeen aikana laitteistolla, joka palvelee yrityksiä kokeilu-, ja testauskäytössä.
Kestävän kehityksen tavoitteet
Projektipäällikkö
Sini Roine
Projektisuunnittelija
sini [dot] roineatlab [dot] fi