DIGI-paja - nuorten digityöelämävalmiuksien kehittäminen

Kuva
Hankkeen logo
DIGI-paja nuorten digityöelämävalmiuksien kehittäminen



Kyseessä on Euroopan sosiaalirahaston Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoittama hanke.



Toiminta-aika 1.10.2021-31.7.2023

Budjetti 358 222€, josta LABin osuus 137 068€

Toimintalinja 9. REACT-EU:n ESR-toimenpiteet

Erityistavoite 12.3. Digitaalisten taitojen parantaminen.



”Hanke rahoitetaan osana Euroopan unionin Covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia”



Hanke toteutetaan yhteistyössä Lahden Diakononialaitoksen kanssa, joka toimii hankkeen hallinnoijana ja me LAB-ammattikorkeakoulu toimimme hankkeen osatoteuttajana.



Hankkeessa DILA ja LAB-ammattikorkeakoulu tekevät tiivistä yhteistyötä alle 29-vuotiaiden nuorten

digityöelämävalmiuksien kehittämiseksi. Digi-paja -hankkeen yhteistyöskentely yhdistää kahden organisaation osaamisen tukemaan osallistujien digikansalaisuuden kehittymistä. DILAlla on erityisosaamista nuorten tavoittamiseen ja kiinnittämiseen palveluiden piiriin. LAB-ammattikorkeakoulu tuo hankkeeseen erityisesti osaamisensa laajasti ja moninäkökulmaisesti digikansalaisuuden kehittämisestä.

Toteutusaika
-
Projektin tila
Päättynyt
Toteutusalue
Kansallinen
Rahoitus
ESR 2014-2020 Flat Rate
LABin rooli
Osatoteuttaja
Yksikkö
Hyvinvointi
Painoala
Hyvinvointi
Tavoitteet
Hankkeen tavoitteena ovat:



1. Alle 29-vuotiaiden päijäthämäläisten, työ- ja koulutuselämän ulkopuolella olevien nuorten digityöelämätaitojen

kehittäminen ja vahvistaminen



1.1 Vahvistetaan kohderyhmän digikansalaisuutta: lisätään nuorten kykyä digiasiointiin, mm. viranomais- ja

palvelujärjestelmässä (mm. vahvan tunnistautumisen viranomaispalvelut, kuten vero.fi, kela.fi, te-palvelut.fi)



2. Alle 29-vuotiaiden päijäthämäläisten työllisyyden ja työllistymisen mahdollisuuksien lisääminen sekä yhteiskuntaosallisuuden vahvistaminen



3. Osallistujien työmarkkina-aseman parantaminen sekä yleisesti heidän työelämätaitojaan sekä erityisesti heidän digitaitojaan parantaen



4. Ekososiaalisen sivistyksen toimintamallien yhdistäminen nuorten digitaitojen kehittämiseen



DIGI-paja -kehittämishankkeessa vahvistetaan päijäthämäläisten, alle 29-vuotiaiden nuorten, digityöelämävalmiuksia ja digikansalaisuutta. Hankkeessa kehitetään nuorten DIGI-pajan toimintamalli, johon nuoret voivat kiinnittyä työkokeilijoina tai vapaaehtoisuuden periaatteella. Nuoret saavat valmennusta digityöelämätaitojensa kehittämiseen ja heitä valmennetaan kohti työ- ja opiskelupaikkaan kiinnittymistä. Digi-pajan nuoret kehittävät ja ylläpitävät eettisen ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaan rakennettua verkkokauppaa.

Tavoitteiden toteutuminen
Pitkän aikavälin tuloksena hankkeessa syntyy Digi-pajan toimintamalli, jota hyödynnetään Dilakorttelin työllisyyspalveluissa hankekauden päättyessä ja jota voidaan skaalata myös muiden toimijoiden käyttöön. Toisena pitkän aikavälin tuloksena hankkeessa syntyy Dilakorttelin verkkokauppa, jonka toteutuksesta hankekauden jälkeen vastaavat Dilakorttelin työllisyyspalvelut.
Hankkeen vaikuttavuus
Hankkeessa saavutettavat tulokset tavoitteittain:



Tavoite 1: Alle 29-vuotiaiden päijäthämäläisten, työ- ja koulutuselämän ulkopuolella olevien nuorten digityöelämätaitojen kehittäminen ja vahvistaminen sekä kohderyhmän digikansalaisuuden vahvistaminen



Tulos 1: Osallistujien digityöelämävalmiudet lisääntyvät, yleiset työelämävalmiudet lisääntyvät ja osallistujat saavat kokemuksen verkkokaupan perustamisesta ja sen ylläpitämisestä. Osallistujien digikansalaistaidot vahvistuvat.



Arviointi: osallistujien työelämävalmiuksia ja niiden parantumista mitataan digitaitojen kartoituksella ja digitaitopajoja toteuttamalla. Arvioidaan verkkokaupan kehittymistä, pyydetään palautetta verkkokaupan asiakkailta ja seurataan verkkokaupan kävijöitä ja myyntiä. Digikansalaistaitojen kehittymistä mitataan osallistujille suunnatuilla kyselyillä ja heidän kyvykkyydellään asioida verottajan ymv. viranomaisten palveluissa.



Tavoite 2: Alle 29-vuotiaiden päijäthämäläisten työllisyyden ja työllistymisen mahdollisuuksien lisääminen sekä yhteiskuntaosallisuuden vahvistaminen.



Tulos 2: Osallistujista 75 % poluttuvat hankkeesta työ- tai koulutuspolulle ja 10 % osallisuutta/toimintakykyä edistävään toimintaan.



Arviointi: Tilastoidaan nuorten jatkopoluttuminen hankkeesta. Kykyviisari -kysely täytetään nuoren kanssa toimintaan tullessa ja toiminnasta lähdettäessä ja sillä arvioidaan nuorten osallisuuden ja hyvinvoinnin parantumista hankkeeseen osallistumisen aikana.



Tavoite 3: Osallistujien työmarkkina-aseman parantaminen sekä yleisesti heidän työelämätaitojaan sekä erityisesti heidän digitaitojaan parantaen



Tulos 3: osallistujien työelämävalmiudet ja digi-työelämätaidot kehittyvät hankkeen osallistumisen myötä.

Arviointi: Kykyviisari, itsearviointi, nuorten jatkopoluttuminen hankkeesta.



Tavoite 4: Ekososiaalisen sivistyksen toimintamallien yhdistäminen nuorten digitaitojen kehittämiseen.



Tulos 4: Nuorten käsitys kestävän kehityksen kokonaisuudesta laajenee kohti ekososiaalisen sivistyksen kokonaisuutta. Nuoret ymmärtävät ekososiaalisen sivistyksen merkityksen.

Arviointi: Osallistujien itsearviointi.
Kestävän kehityksen tavoitteet
Projektipäällikkö
Jukka-Pekka Somera
TKI-asiantuntija
jukka-pekka [dot] someraatlab [dot] fi
Yhteistyössä