PARASTA ITÄÄ – ylialueellisella yhteistyöllä hyvinvointia

Kuva
Hankkeen logo
PARASTA ITÄÄ! on poikkeuksellinen yhdistelmä ruohonjuuritason tekemistä sekä systemaattista ja rakenteellista kehittämistä. Sen toimivuus perustuu luovalle tekemiselle tyypilliseen iteroivaan otteeseen, jossa käytännön tekeminen vuorottelee strategisen kehittämisprosessin kanssa.



Emme lähde tyhjästä: tätä verkostoyhteistyötä on valmisteltu jo 2,5 vuoden ajan. Kehittämistyössä ammennetaan ideoita Pohjois-Savossa yli 10 vuoden ajan kehitetyn Voimala-mallin kokemuksista. Valtioneuvosto on tunnistanut Itä-Suomen Hyvinvointivoimala (VOIMALA) ja Vaikuttavuuden talo (UEF) kansallisiksi hyviksi sosiaali- ja terveysalan tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan malleiksi (SOTE TKI) (VNK 2019:55), joiden valtakunnallista levittämistä nyt sovelletaan Itä-Suomessa ja valtakunnallisesti.



Hyvien käytäntöjen levittämisestä puhutaan paljon. Tietoakin on saatavilla enemmän kuin kukaan yksittäinen toimija pystyy sisäistämään. Arjen työtapojen kestävä kehittäminen edellyttää yhdessä tekemistä ja verkostomaisen toimintakulttuurin omaksumista.
Toteutusaika
-
Projektin tila
Päättynyt
Toteutusalue
Kansallinen
Rahoitus
TEM
LABin rooli
Osatoteuttaja
Yksikkö
Hyvinvointi
Painoala
Hyvinvointi
Tavoitteet
- Elinikäisen oppimisen ja ohjauksen kehittäminen ja uusi tapa tehdä työtä yhdistettynä luovuuteen, vahvuuksiin, työn merkityksellisyyteen ja työelämän laatuun

- Asiakkaiden ja työntekijöiden kokonaisvaltainen hyvinvointi

- Uudesta osaamisesta elinvoimaa, kilpailukykyä sekä veto- ja pitovoimaa

- Osaavan työvoiman riittävyys ja työntekijöiden sitoutuminen

- Päällekkäisyyksien välttäminen ja toimintojen tehostuminen

- Säästöjen synnyttäminen

- Kyse on yhteiskunnallisesta toimintakulttuurin ja rakenteiden muutoksesta: uudesta tavasta ajatella, toimia ja johtaa!



Alueilla toteutetaan alueen tarpeista lähteviä pilotteja. Pilotit voivat kohdentua esim. seuraaviin Itä- ja

Kaakkois-Suomessa tunnistettuihin teemoihin:

- Nivelvaiheeseen 6.–7.-luokat tai 8.–10.-luokat ja toinen aste, huomioiden oppivelvollisuusiän laajeneminen 18 ikävuoteen

- Ylisukupolvisen huono-osaisuuden ja eriarvoistumisen vähentämiseen

- Nuorten työllistymisen edistämiseen

- Yritteliäisyyteen ja yrittäjämäiseen toimintaan kannustamiseen (mukaan lukien yhteiskunnallinen yrittäjyys ja projektitoiminta).
Tavoitteiden toteutuminen
Toteutettiin puoli vuotta kestänyt ylialueellinen Innostu ilmiöistä -yhteiskehittäjävalmennus. Valmennuksesta kehitettiin lisäksi useita variaatioita, joiden avulla ilmiölähtöistä ja luovia menetelmiä hyödyntävää toimintatapaa levitettiin kansallisesti.



Hankkeen nettisivuilta voi lukea hankkeen toiminnasta lisää (mm blogit ja Innostu ilmiöistä -valmennus) www.parastaitaa.fi
Hankkeen vaikuttavuus
Arvioiden mukaan yksi syrjäytynyt nuori aiheuttaa yhteiskunnalle 1,2 M€:n kulut.

- Yhteistoiminnallisesti kehitettävien toimintamallien keskiössä ovat yksilön tarpeet: 20 % oppilaista/asiakkaista aiheuttaa 80% palveluiden kustannuksista.

- Yksikin menestystarina on merkittävä, paitsi taloudellisesti, myös inhimillisesti tarkasteltuna.

- Ilmiöihin tartutaan ihmislähtöisesti, ihminen keskiössä ja luodaan uutta monitoimijaista osaamista yhdessä tekemällä

yksilön tarpeet huomioiden.
Kestävän kehityksen tavoitteet
Projektipäällikkö
Kirsi Kiiskinen
TKI-asiantuntija
kirsi [dot] kiiskinenatlab [dot] fi