Yliopistosta ammattikorkeakouluun: käytännönläheisyys motivoi sosiaalialan opiskelijaa hakemaan LABiin

Kuva
Sosionomiopiskelija Lauran etätyövinkit
Psykologiasta ja sosiaalialasta kiinnostunut Laura Nordman lähti lukion jälkeen opiskelemaan yliopistoon sosiaalityötä, mutta huomasi pian opintojen alettua kaipaavansa käytännönläheisempää opiskelua. Laura kuvailee opintojaan LABissa antoisiksi, monipuolisiksi ja käytännönläheiseksi ja on tyytyväinen päätökseensä opiskella sosionomiksi LAB-ammattikorkeakoulussa.

Olen Laura Nordman, 22, kotoisin Lappeenrannasta ja opiskelen tällä hetkellä kolmatta vuotta LAB-ammattikorkeakoulussa sosionomiksi. Opiskellessani lukiossa olin todella kiinnostunut psykologiasta, mutta ennen abikevään yhteishakua kiinnostuin psykologian lisäksi myös sosiaalialasta. Abivuoden keväällä hain yhteishaussa yliopistoon lukemaan sosiaalialaa ja päätin panostaa psykologian sijasta sosiaalialan pääsykokeeseen.

Panostus kannatti: pääsin opiskelemaan sosiaalityötä yliopistoon, mutta varsin nopeasti yliopisto-opintojen alettua havahduin siihen, että kaipasin käytännönläheisempää opiskelua. Tunsin kuitenkin vahvasti olevani minulle oikean alan opinnoissa, mistä sainkin idean kokeilla käytännönläheisempää korkeakoulua: hain sosionomikoulutukseen LAB-ammattikorkeakouluun (silloinen Saimaan ammattikorkeakoulu).

Sosionomikoulutus on antanut minulle valtavasti uusia näkökulmia ja ymmärrystä yhteiskuntamme sosiaaliturvan järjestämisestä, sosiaalialan laajasta työkentästä sekä erityisosaamisesta, jota sosiaalialalla tarvitaan. Olen tykännyt todella paljon myös itsetutkiskelusta, itsensä syvemmästä tuntemisesta ja reflektoinnista, joihin olen päässyt syventymään muutamilla opintojaksoilla oppimistehtävien ja luentojen parissa. Mitä pidemmälle opinnot ovat edenneet, sitä enemmän olen innoissani sosiaalialasta. Toiveissani onkin päästä seuraavaksi työelämään kerryttämään työkokemusta, jonka jälkeen haluaisin vielä kehittää osaamistani ylemmällä korkeakoulututkinnolla tai lisäkoulutuksilla.

Hain LABiin, koska halusin opiskella tutussa kotikaupungissani ja tiesin, että sosionomikoulutus on täällä todella arvostettu ja suosittu. Parasta LABissa opiskelussa on ollut opintojen suorittaminen omaan tahtiin ja verkostoituminen muiden opiskelijoiden kanssa. Olen suorittanut opintoja osittain myös minua aikaisemmin aloittaneiden opiskelijoiden ryhmissä sekä itsenäisesti, jotta valmistuisin aikaisemmin.

Olen valmistumassa nyt toukokuussa, eli opintoihini on kulunut aikaa oman suunnitelmallisuuteni ja valintojeni seurauksena vain kaksi ja puoli vuotta. Valmistuminen tutkinnon normaalia suoritusaikaa nopeammin on ollut tähtäimessäni jo opintojen alusta asti, ja olenkin todella innoissani siitä, että pääsen kohta siirtymään työelämään.

Sosionomiopiskelija Laura

Opiskelu LABissa on vahvasti kytköksissä työelämään

En ole katunut hetkeäkään päätöstäni siirtyä yliopistosta ammattikorkeakouluun, sillä opiskelu LABissa on ollut todella antoisaa, monipuolista ja käytännönläheistä – juuri sitä mitä halusinkin. Olen suorittanut kaksi harjoittelua työelämässä, varhaiskasvatuksessa ja lastensuojelussa, sekä tehnyt projektiopintoja vapaaehtoisena maahanmuuttajaäidin ystävätoiminnassa Mannerheimin lastensuojeluliitossa sekä seurakunnassa opiskelukavereideni kanssa, jossa teimme oppaan ylivilkkaiden lasten huomioimisesta kerhotoiminnassa. Tällä hetkellä suoritan opintoihini kuuluvaa kolmatta harjoitteluani lapsiperhesosiaalityössä, jossa olen päässyt perhetyöntekijöiden mukana erilaisille perhetyön kotikäynneille ja asiakastapaamisiin.

Olemme päässeet opintojen aikana vierailemaan monissa eri sosiaalialan työpaikoissa, ja opintojaksoillamme on ollut vierailijoina sosiaalialan ammattilaisia, joiden uratarinat sekä työnkuvat ovat lisänneet entisestään omaa kiinnostustani sosiaalialaa kohtaan. Opiskelu LABissa on todellakin kytköksissä työelämään, ja tätä kautta olen päässyt hyvin verkostoitumaan alani ammattilaisten kanssa. Olen verkostoitunut itse aktiivisesti opintojeni aikana myös sosiaalialan järjestöjen tapahtumissa sekä sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi LinkedInissä sekä Twitterissä.

Lappeenranta tarjoaa hyvät lähtökohdat opiskelijaelämään

Opiskelijaelämä Lappeenrannassa, rakkaassa kotikaupungissani, on ollut todella viihtyisää ja yllätyksekseni olen oppinut paljon uutta Lappeenrannasta opintojeni aikana. Lappeenranta on kansainvälinen kaupunki kauniin Saimaan rannalla ja se on täynnä mahdollisuuksia korkeakouluopiskelijalle niin kodin, harrastusten kuin opintojen ja töiden suhteen.

Parasta Lappeenrannassa opiskelussa on ollut se, että opintojen ohessa täällä on saanut nauttia upeasta luonnosta, kattavista keskustan palveluista sekä persoonallisista paikallisista kahviloista. Lappeenrannan korkeakoulujen, LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston, yhteinen kampus on myös täynnä upeita tiloja ja kattavia palveluita opiskelijoille, joten täällä on todella hyvät lähtökohdat korkeakouluopintoihin.

Olen työskennellyt lokakuusta asti opintojen ohella markkinointiassistenttina LAB-tiimissä kolmen upean kollegani kanssa. Olemme päässeet markkinoimaan LAB-ammattikorkeakoulua ja sen koulutustarjontaa pääsääntöisesti toisen asteen opiskelijoille, koronatilanteesta johtuen etäyhteyksillä. Olen tykännyt työstä LAB-tiimissä, sillä olen saanut kokemusta esiintymisestä ja markkinoinnista. Parasta on ollut päästä kertomaan omista opinnoista ja kokemuksista korkeakouluopintoja suunnitteleville sekä vastaamaan heidän kysymyksiinsä ammattikorkeakouluopintoihin liittyen. Olen myös ollut innoissani siitä, että olen päässyt suosittelemaan LABia, koska LAB on tarjonnut minulle aivan ihanan, monipuolisen ja laadukkaan koulutuksen, minkä ansiosta pääsen vihdoin tekemään työkseni sitä, mistä olen aina haaveillut!

Suosittelen LAB-ammattikorkeakoulua kaikille, jotka ovat kiinnostuneet ammattikorkeakouluopinnoista, itsensä kehittämisestä tai uuden luomisesta. LABista löytyy jokaiselle jotakin – opiskele itsellesi uusi ammatti tai kehitä omaa osaamistasi! LAB yhdistää työn ja opiskelun parhaat puolet. 

Kuva
 Autumn leaves on path

Sosionomin työn keskipisteenä on ihminen

Sosionomina työskentelet lähellä ihmistä hänen arjessaan. Osaat tukea ja ohjata eri elämäntilanteissa olevia asiakkaita sekä toteuttaa ja kehittää sosiaalialan työtä.

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Sijainti