Etelä-Karjalan kesäyliopisto siirtyy osaksi LAB-ammattikorkeakoulua

LAB-ammattikorkeakoulu on perustanut uuden osakeyhtiön, Etelä-Karjalan kesäyliopisto Oy:n. Kesäyliopiston toiminta ja henkilöstö siirtyvät kokonaisuudessaan Etelä-Karjalan kesäyliopisto Oy:lle vuoden 2021 alusta. Viisi vakinaista työntekijää siirtyvät vanhoina työntekijöinä. Kuluvan vuoden loppuun saakka kesäyliopistoa ylläpitää yhdistysmuotoinen Itä-Suomen yliopistoseura ry.

Etelä-Karjalan kesäyliopisto toimii Lappeenrannassa ja Imatralla ja sen toiminnan kulut katetaan valtionrahoituksella ja opiskelijamaksuilla.

Etelä-Karjalan kesäyliopiston tarjonnassa painottuvat mm. varhaiskasvatukseen, kasvatustieteeseen, oikeustieteeseen sekä humanistisiin aloihin liittyvä korkeakoulutasoinen koulutus. Näitä aloja ei alueen muissa korkeakouluissa tarjota.

”Olemme iloisia ja tyytyväisiä siirtymisestä LAB-ammattikorkeakoulun yhteyteen. Uskon että tämä monipuolistaa ja vahvistaa korkeakoulutasoisen opetuksen tarjontaa Etelä-Karjalassa”, kesäyliopiston rehtori Mari Smolander sanoo.

LAB-ammattikorkeakoulun vararehtori Merja Heinon mukaan koronan myötä verkkokoulutuksen merkitys on kasvanut olennaisesti. ”Meidän tavoitteenamme on kehittää verkkokoulutustarjontaamme ja voimme tehdä sitä hyvässä yhteistyössä Etelä-Karjalan kesäyliopiston kanssa.”

Lisätiedot:

Rehtori Mari Smolander, Etelä-Karjalan kesäyliopisto | mari [dot] smolanderatkesyli [dot] net, p. 010 322 9451

Vararehtori Merja Heino, LAB-ammattikorkeakoulu | merja [dot] heinoatlab [dot] fi, p. 040 760 5530

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Sijainti