LAB-ammattikorkeakoululle sähkö- ja automaatiotekniikan koulutusvastuu

Kuva
LAB-ammattikorkeakoululle myönnettiin sähkö- ja automaatiotekniikan koulutusvastuu
Valtioneuvosto on myöntänyt LAB-ammattikorkeakoululle sähkö- ja automaatiotekniikan koulutusvastuun. Uusi tutkinto vastaa sähköisen liikenteen ja teollisuuden alueelliseen työvoimapulaan erityisesti Päijät-Hämeessä mutta myös Etelä-Karjalassa ja valtakunnallisesti.

Sähkö- ja automaatiotekniikan insinööreistä on selkeä pula niin Päijät-Hämeessä kuin koko Suomessa. Liikenteen sähköistyminen, kestävät energiaratkaisut sekä teollisen toiminnan nykyaikaistaminen edellyttävät sähkö- ja automaatiotekniikan osaamista. LAB-ammattikorkeakoulun saama koulutusvastuu on alueellisten toimijoiden, Lahden kaupungin ja yhteistyökumppaneiden sekä teollisuusyritysten yhteinen ponnistus työvoimapulan ratkaisemiseksi.

”Koulutusvastuun saaminen LABiin on hieno asia. Koska kyseessä on säädelty ala, vain tutkinnon suorittaneella on tarvittava pätevyys toimia esimerkiksi alan esimiestehtävissä. Koulutusvastuun avulla pystymme vastaamaan Etelä-Karjalan suurteollisuuden ja Päijät-Hämeen sähköistyvän liikenteen merkittävästi kasvavan työvoiman tarpeeseen”, LAB-ammattikorkeakoulun rehtori Turo Kilpeläinen sanoo. “Samaan aikaan LAB haluaa investoida sähkö- ja automaatiotekniikan laboratorioympäristöön yritysten kanssa tehtävän tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan mahdollistamiseksi. Koulutusvastuun myötä LAB pystyy tukemaan yritysten kasvua, investointeja ja kansainvälistymistä entistä paremmin ja monipuolisemmin.”

Lahden sähköisen liikenteen klusterin myötä yritykset tarvitsevat pikaisesti osaavaa työvoimaa. Lisäksi alueen perinteisen teollisuuden yrityksissä työvoiman tarve on ollut kasvussa jo pitkään. Uusi insinöörikoulutus toteutetaan tiiviissä yhteistyössä yritysten kanssa, ja opetussuunnitelman sisältö rakennetaan elinkeinoelämää palvelevaksi.

”Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus sekä jo olemassa olevat tieto- ja konetekniikan koulutukset täydentävät toisiaan – niin henkilöstön kuin infrankin osalta. Uuden laboratorioympäristön sisältöön ja rahoitukseen liittyvä selvitystyö aloitetaan pikimmiten”, kertoo LABin teknologiayksikön johtaja Kirsi Taivalantti.

LAB-ammattikorkeakoulun sähkö- ja automaatiotekniikan insinöörikoulutus on haussa ensimmäisen kerran monimuotototeutuksena syksyllä 2022 ja koulutus alkaa tammikuussa 2023. Uusi koulutus löytyy päivätoteutuksena kevään 2023 yhteishausta, jonka jälkeen koulutusta tarjotaan sekä päivä- että monimuotototeutuksena.

Sähkö- ja automaatiotekniikan insinöörejä koulutetaan Lahteen myös muuntokoulutuksella

LAB reagoi kriittiseen työvoimatarpeeseen aloittamalla sähkö- ja automaatiotekniikan muuntokoulutuksen ensi syksynä. Muuntokoulutus toteutetaan yhdessä Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa, jolla on jo pitkät perinteet sähkötekniikan kouluttamisessa. Alueellista sähkö- ja automaatiotekniikan insinöörien työvoimapulaa helpottavan muuntokoulutuksen opiskelijavalinnat painottuvat Päijät-Hämeeseen. Muuntokoulutukseen haetaan helmikuun 2022 erillishaussa.

Kilpeläisen mukaan käynnistynyt yhteistyö Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa laajentaa entisestään korkeakoulujen ja yritysten mahdollisuuksia vastata tulevaisuuden tarpeisiin.

Lisätietoja:

Rehtori Turo Kilpeläinen, +358 44 708 5085, turo [dot] kilpelainenatlab [dot] fi (turo[dot]kilpelainen[at]lab[dot]fi)

Yksikön johtaja Kirsi Taivalantti, +358 40 517 7702, kirsi [dot] taivalanttiatlab [dot] fi (kirsi[dot]taivalantti[at]lab[dot]fi)

Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, muuntokoulutus

Sähkö- ja automaatiotekniikan muuntokoulutuksen avulla esimerkiksi päijäthämäläisissä teollisuusyrityksissä jo työskentelevillä on mahdollisuus pätevöityä työn ohessa sähkö- ja automaatioinsinööreiksi. Työn ohessa suoritettavan insinööritutkinnon voi suorittaa jopa vuodessa. 

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.