LAB-ammattikorkeakouluun tuli syksyn yhteishaussa yli 11 000 hakemusta

Kuva
Syksyn 2021 yhteishaku loppui
Korkeakoulujen syksyn 2021 yhteishaku päättyi keskiviikkona 15.9. LAB-ammattikorkeakouluun tuli ensitietojen mukaan yli 11 000 hakemusta, joista ensisijaisia hakijoita oli lähes 4 000. Haettavana oli 853 opiskelupaikkaa Lahden ja Lappeenrannan kampuksille sekä verkko-opintoihin.

Syksyn yhteishaussa LAB-ammattikorkeakoulussa oli haettavana 19 suomenkielistä AMK-koulutusta sosiaali- ja terveysalalta, muotoilusta, tekniikasta ja liiketaloudesta sekä kaksi englanninkielistä liiketalouden AMK-koulutusta. Lisäksi haussa oli kolme YAMK-koulutusta sosiaali- ja terveysalalta sekä liiketaloudesta.

Suosituimpia olivat verkkopainotteiset ja kokonaan verkossa suoritettavat AMK-tutkinnot. Jopa puolet haussa olleista koulutuksista on mahdollista suorittaa esimerkiksi työn ohessa monimuoto- tai verkko-opintoina. Tavoitelluin koulutus oli kokonaan verkossa suoritettava sosionomitutkinto, johon tuli 1 344 hakemusta. Toiseksi eniten hakijoita kiinnosti liiketalouden ja logistiikan verkossa suoritettava koulutus, joka keräsi 1 100 hakemusta. Lisäksi verkkopainotteisessa ensihoitajakoulutuksessa yhtä aloituspaikkaa havitteli peräti 12 ensisijaista hakijaa.

LABiin tulleiden hakemusten määrä kasvoi viime vuoden syksyn 2020 yhteishaun tuloksiin verrattuna lähes 7 prosenttia.

”Olemme panostaneet joustaviin verkkopainotteisiin tai kokonaan verkossa toteutettaviin tutkintoihin. Syksyn yhteishaun upeista tuloksista päätellen niille on selkeä tarve”, kommentoi LABin koulutuksesta vastaava vararehtori Merja Heino.

Tarkat tiedot valintakriteereistä sekä aikatauluista löytyvät Opintopolku.fi-osoitteesta kunkin koulutuksen kohdalta. Syksyn yhteishaun valintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 26.11.2021. Opinnot alkavat tammikuussa 2022.

Lisätiedot:

Merja Heino, LAB-ammattikorkeakoulu

+358 40 760 5533, merja [dot] heinoatlab [dot] fi

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.