LABissa selvitetään mahdollisuuksia rakentaa elintarvikelaboratorio Lahteen – tukisi Päijät-Hämeen Viljaklusterin yritysten tuotekehitystä

Kuva
LAB-ammattikorkeakoulussa tehdään selvitystä elintarvikelaboratorion rakentamisesta Lahteen.
Päijät-Hämeessä toimii Suomen mittavin ja monipuolisin viljaosaamisen keskittymä. Kuten muihinkin toimialoihin, pandemia on vaikuttanut myös viljaklusteriyritysten myynnin laskuun ja kaupan odotusten mukaiseen tuotekehitykseen. Akuuttiin tarpeeseen vastaisi paikallinen elintarvikelaboratorio, jonka toteuttamisen edellytyksiä selvitetään parhaillaan LAB-ammattikorkeakoulussa.

Päijät-Hämeen Viljaklusteri on alueen viljelijöiden sekä viljaraaka-ainetta jalostavien yrityksien muodostama yhteistyöverkosto. Viljaklusteriverkoston toimintaa vahvistaa syksyllä 2021 alkanut LABin hallinnoima hanke, Viljaklusterin Pilot Plant. Hankkeessa kartoitetaan mahdollisuuksia suunnitella ja toteuttaa yhdessä yritysten kanssa elintarvikelaboratorio esimerkiksi Lahden kampukselle. Tämä edistäisi yhteistyöyritysten tuotekehitystä ja liiketoimintaa.

”Pyrimme reagoimaan pikaisella aikataululla pandemian aiheuttamaan myynnin laskuun ja kaupan odotusten mukaisten uusien tuotteiden kehittämiseen. Kansainvälisiltä markkinoilta tuleva liikevaihdon kasvupotentiaali uusille tuotteille olisi merkittävä”, kertoo projektipäällikkö Kimmo Heponiemi LAB-ammattikorkeakoulusta.

Koronapandemian aikana yritykset eivät ole voineet tehdä laboratoriotestejä täysimääräisesti kokoontumisrajoitusten ja etätyöohjeiden vuoksi, joka taas on vaikuttanut heikentävästi tuotekehitykseen. Mahdollisen rakentuvan elintarvikelaboratorion ja LABin asiantuntijoiden avulla viljaklusterin yritykset voisivat tehdä ketterämpiä tuotekokeiluja.

Uudella laboratorioympäristöllä olisi suuri vaikutus Päijät-Hämeen seudun elinvoimaan, sanoo Heponiemi. ”Laboratoriossa tulisi olemaan monipuolinen laitekanta, jolla mahdollistettaisiin erityisesti funktionaalisten elintarvikkeiden kehitys. Tilassa ei esimerkiksi käsiteltäisi lihaa ollenkaan.”

Uusi testausympäristö tiivistäisi tutkimusyhteistyötä korkeakoulujen ja yritysten välillä

Päijät-Hämeen maakuntastrategiaa tukevassa LABin hankkeessa suunnitellaan ainutkertaista yritysyhteistyömallia, joka olisi askel kohti uudenlaista infrastruktuurien yhteiskäyttöä ja tutkimusyhteistyön tiivistämistä. Viljaklusterin Pilot Plant syventää paikallisten korkeakoulujen, niin LABin kuin Lahden kampuksella myös toimivan LUT-yliopiston sekä alueen yritysten yhteistyötä.

”Ruoka ja juoma nousivat yhdeksi tuoreen maakuntastrategian älykkään erikoistumisen kärjeksi, joka osaltaan tukee hankkeen tavoitteita parantaa päijäthämäläisten yritysten kilpailukykyä ja kansainvälistymistä, kestäviä arvoja unohtamatta”, Heponiemi kiteyttää.

 

Viljaklusterin Pilot Plant on Päijät-Hämeen liiton rahoittama (EAKR) hanke.

Lisätietoja:

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Sijainti