Lahteen rakentuu kasvipohjaisten elintarvikkeiden tuotekehitysympäristö

Kuva
VIljanjyviä
LAB-ammattikorkeakoulun Lahden kampukselle aletaan syksyllä rakentaa elintarvikelaboratoriota. Uudessa toimintaympäristössä tehostetaan elintarviketuotannon sivujakeiden hyötykäyttöä sekä tutkitaan ja kehitetään erityisesti kasvipohjaisia elintarvikkeita yhdessä yritysten kanssa.

Päijät-Hämeessä toimii Suomen mittavin ja monipuolisin viljaosaamisen keskittymä. Lahden kampukselle rakentuvaa elintarvikelaboratoriota on suunniteltu yhteistyössä Päijät-Hämeen Viljaklusterin kanssa, ja toimintaa kehitetään yritysten tuotekehitystarpeita palvelevaksi. Vuoden 2024 alussa toimintansa aloittava uusi laboratorio muodostaa LABin kiertotalouslaboratorion kanssa ainutlaatuisen kokonaisuuden tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyöhön.

”LABissa panostetaan nyt laadukkaisiin laboratoriotiloihin ja vahvistetaan yritysyhteistyötä entisestään. Elintarvikelaboratorio tarjoaa palveluja viljaklusteriyritysten lisäksi myös muille yrityksille. Tarjoamme sekä puitteet, asiantuntemusta että työvoimaa tuotekehitykseen ja innovointiin”, projektipäällikkö Kimmo Heponiemi LAB-ammattikorkeakoulusta kertoo.

Elintarvikelaboratoriossa voidaan testata ja kehittää erilaisia elintarvikkeita ja niiden tuotantomenetelmiä sekä tutkia ja parantaa tuotteiden ominaisuuksia. Myös pienten koe-erien valmistaminen kuluttajatestaukseen on mahdollista. Uusi toimintaympäristö, monipuolinen laitekanta ja LABin asiantuntijat mahdollistavat ketterämpiä tuotekokeiluja muun muassa viljaklusteriyrityksille.

”Viljaklusterin eri leipä- ja juomaketjun toimijat tarvitsevat paikallisen, joustavan ja monipuolisen kehittämisympäristön. Olemme iloisia, että LAB-ammattikorkeakoulu otti haasteen vastaan, ja nyt voimme yhteistyössä rakentaa tilat, joissa tehdään tulevaisuuden innovaatioita”, Fazer Myllyn toimitusjohtaja ja Päijät-Hämeen Viljaklusterin puheenjohtaja Jarkko Arrajoki sanoo.

”Pilottilaboratoriossa voimme jalostaa ideat tuotteiksi, ja se mahdollistaa elintarviketeollisuuden ja kestävän kehityksen yhteisen polun tulevaisuuteen. Tämä luo myös upean perustan elintarvikeprosessitekniikan osaamisen kehittämiselle Päijät-Hämeessä”, Arrajoki jatkaa.

Pääpaino kasvipohjaisissa tuotteissa

Kasvipohjaisten tuotteiden kysyntä kasvaa räjähdysmäisesti niin Suomessa kuin maailmalla, ja kasvun ennakoidaan jatkuvan. Myös LABin elintarvikelaboratoriossa tullaan painottumaan kasvipohjaiseen tuotekehitykseen.

”Laboratorioympäristö tarjoaa jo itsessään erinomaiset mahdollisuudet kasvipohjaisten tuotteiden tutkimukseen ja kehittämiseen. Tavoitteena on vahvistaa eritoten kasvipohjaisen elintarviketeollisuuden liiketoimintaedellytyksiä ja saada uusia vihreän kasvun tuotteita markkinoille”, Heponiemi kiteyttää.

Elintarvikelaboratorio toteutetaan osana LABin Viljaklusterin Pilot Plant -hanketta. Rakentaminen alkaa syksyllä 2022, ja laboratorion ylösajo on tarkoitus aloittaa kesällä 2023.

Lisätiedot:

Uusimmat uutiset

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Sijainti