Terveydenhoitaja (AMK), päivätoteutus, Lappeenranta, 240 op

Seuraava hakuaika
-

Koulututuskuva_simulaationukke

Terveydenhoitaja on terveyden ja hyvinvoinnin edistäjä

Terveydenhoitajana kohtaat eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia asiakkaita. Työsi ydintä on yksilöiden, perheiden, yhteisöjen ja väestön terveyden, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen. Työssäsi terveydenhoitajana tunnistat myös riskiryhmiin kuuluvia asiakkaita ja perheitä ja tuet ja autat heitä sekä ohjaat tarvittavan avun piiriin.

Terveydenhoitajan tutkinto antaa pätevyyden työskennellä myös sairaanhoitajana (AMK) Suomessa ja muualla Euroopan unionin alueella.

Terveydenhoitajat työskentelevät mm. lastenneuvolassa, kouluterveydenhuollossa, työterveyshuollossa tai ikäihmisten parissa. Voit toimia myös terveydenhoitotyön asiantuntijana erilaisissa työryhmissä ja kehittämisprojekteissa.

Terveydenhoitajakoulutus antaa tulevaisuuden osaamisvalmiuksia

Hoitotyön osaamisen lisäksi opit opiskelun aikana myös hyödyntämään terveydenhoitotyön uusia teknisiä innovaatioita ja ihmisen toimintakykyä tukevia älykkäitä hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Opit ohjaamaan asiakkaita sähköisten terveyspalvelujen ja eri teknologioiden turvallisessa käytössä. Lisäksi opit soveltamaan ja kehittämään digitaalisia ja teknologisia ratkaisuja erilaisten asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi, yhdessä muiden alojen ammattilaisten kanssa.

Kuva
Terveydenhoitajaksi valmistuva toukokuussa 2020 valmistuva Jonna Pelkonen

Terveydenhoitajaksi valmistuva Jonna työllistyi jo opintojensa aikana: "En ehtinyt valmistumisen jälkeistä työllistymistä edes miettimään, kun perään soiteltiin ja töitä tarjottiin.”

Kuva
LAB student life calendar note

Valintakokeet ja esivalintatehtävät

Katso tietoa mahdollisista esivalintatehtävistä ja valintakokeista.

Kuva
LAB brand image boy mirror reflection

Kevään yhteishaku 13.–27.3.2024

Tutustu LABin koulutustarjontaan ja löydä oma tutkintosi. 💎

Lisätietoja hakemisesta:

Hakijapalvelut, Lappeenranta
Lappeenrannan kampus
hakijapalvelutatlab [dot] fi

Opiskelijatarinoita