Fysioterapeutti (AMK), päivätoteutus, Lahti, 210 op

Seuraava hakuaika
-

Koulutuskuva_fyssa

Fysioterapeutti on kuntoutuksen ammattilainen

Fysioterapeuttina olet liikkumisen, toimintakyvyn ja kuntoutuksen asiantuntija. Työskentelet esimerkiksi terveyskeskuksessa, sairaalassa, kuntoutus- tai hoitolaitoksessa, yrityksessä tai terveyden edistämiseen liittyvissä kehittämis- ja koulutustehtävissä. Työpaikkasi voi olla julkisella sektorilla, yrityksessä tai järjestössä. Voit myös perustaa oman yrityksen.

Fysioterapeuttiopintojen keskeisiä sisältöjä ovat tutkiminen ja arviointi, ohjaus ja neuvonta, terapiaosaaminen sekä kuntoutusteknologia. Perehdyt ihmisen anatomiaan ja fysiologiaan, opit analysoimaan ja tukemaan ihmisten toimintakykyä ja liikkumista sekä ennaltaehkäisemään ja kuntouttamaan erilaisia sairauksia ja vammoja.

Opiskelu on käytännönläheistä. Pääset soveltamaan ja harjoittelemaan oppimaasi aidoissa asiakastilanteissa, työelämän hankkeissa ja osana moniammatillisia ryhmiä. Lahden kampuksen fysioterapeuttikoulutuksessa korostuvat aktiivinen ja liikunnallinen fysioterapia sekä asiakkaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Opinnot toteutetaan aidoissa ja simuloidussa ympäristöissä tiimioppimisen menetelmiä hyödyntäen. Voit valita yrittäjyyttä tukevan polun ja opiskella opiskelijaosuuskunnassa. 

Kuva
A girl holding a round mirror in front of her face

Valintakokeet ja esivalintatehtävät

Katso tietoa mahdollisista esivalintatehtävistä ja valintakokeista.

Lisätietoja hakemisesta:

Hakijapalvelut, Lahti
Lahden kampus
+358 44 708 1385 tai +358 44 708 1386
hakijapalvelutatlab [dot] fi

Uutiset aiheesta